keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Hiljaista

Viimeiset pari päivää ovat olleet todella hiljaisia. Joko olen jo niin tottunut kivuttomiin supistuksiin, etten enää huomaa niitä, tai sitten nekin ryökäleet ovat loppuneet. No perjantaina päästään taas käyrille, niin silloinhan sen viimeistään näkee.

Vauvakin on ollut kovin rauhallinen. Olen nyt ensimmäistä kertaa joutunut tekemään päiväaikaan ihan liikelaskentaa. Tähän saakka kaveri on ollut niin liikkuvaista sorttia, ettei asia ole tullut edes mieleenikään. Onneksi iltasella kuitenkin aina rymytään ja ilmoitetaan, että kaikki ok.

Positiivista tässä on ollut se, että olen taas saanut nukuttua pari yötä aika hyvin. Päivisin olon tekee tukalaksi todella turvonneet jalat ja ilmeisesti potkuista tai vain ahtaudesta ärsyyntynyt vatsalaukku, joka särkee tuossa vasemman rinnan alla. Jälkimmäinen on aika ikävä kipu. Turvonneet jalat puolestaan rajoittavat lähinnä kotoa lähtemistä. Sopivia kenkiä ei enää oikein meinaa löytyä tästä taloudesta. Seuraavaksi on kaiketi siirryttävä mieheni kenkiin. Siinä onkin aikamoinen harppaus: entisistä 36:n koivista 42:n tennareihin!

1 kommentti:

miraana kirjoitti...

Mulla taas 41 (ja monissa kengissä nekään ei sovi, kiitos leveän jalkani) ja sopivia kenkiä on AINA vaikea löytää, joten jos toivottavasti tässä raskaudun joskus, niin ei saisi kengänkokoni kyllä kasvaa ainakaan lopullisesti.. :/