Kaikki alkoi elokuussa. Ei vauvakuumeesta vaan syystä, että nyt olisi oikea aika. Meillä on ihana ja pitkä parisuhde, jota juhlistettiin puolisen vuotta sitten kauniilla häillä. Minulla lisäksi mahdollisuus jäädä uran ja cv:n puolesta hetkeksi tai kenties toiseksikin kotiin. Kaunis koti, johon mahtuisi vielä yksi hämmentämään ja talous kunnossa.
Ehkäisy vaihdettiin ehkäisykapseleiden käyttöajan umpeutumisen vuoksi kondomiin jo keväällä. Silloin ajatuksena oli, että vauvaa ei olla hankkimassa ainakaan seuraavaan pariin vuoteen, mutta uuden kapselin ottaminen seuraaviksi viideksi vuodeksi tuntui liian pitkältä "sitoutumiselta". Jonkin aikaa mielessä muhinut ajatus ehkäisyn pois jättämisestä kypsyi lopulta yhdessä päivässä eikä kondomikaupoilla ole sen koomin käyty. Meillä ei alettu vauvantekopuuhiin vaan annettiin lapselle lupa tulla.
Vaikka ehkäisy jätettiin pois aivan kierron loppuvaiheessa ja järkeni osasikin odottaa kuukautisia, oli puolukkapäivien saapuminen kaupunkiin yllättävän suuri pettymys. Mieleni valtasi käsittämätön epäonnistumisen tunne. Tämä siitä huolimatta, että tiesin kuinka epätodennäköistä ellei jopa mahdotonta minun olisi ollut tulla siitä kierrosta raskaaksi. Sitä kun on koko pienen ikänsä pelännyt vahingossa raskaaksi tulemista, niin kyllähän se yllättää ettei tulekaan, vaikka on vallan mennyt harrastamaan suojaamatonta seksiä :).
Joka tapauksessa, noista kuukautisista lähtien olen ollut vauvantekopuuhissa. Mies on järkevämpää tyyppiä ja jatkaa aiemmalla "annetaan lapselle lupa tulla" -linjalla. Itsekin olen kovasti yrittänyt paluuta entiseen siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun niiden muutoksien pitäisi tapahtua omassa vartalossa, niin tuntuu aivan mahdottomalta olla kyttäämättä milloin ovulaatio- ja milloin kuukautispäiviä. Vauvakuumeen myötä tulivat myös suorituspaineet ja niin hirmuinen nyytinkaipuu, että melkein itkettää jo lastenvaunujen näkemisestäkin. Pakko saada heti nyt! -mentaliteetti ei varmasti auta raskautumisessa. Tarvitaan siis varoventtiiliä eli tässä tapauksessa blogia.
