sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Rastia listaan

Käytiin eilen hieman ostoksilla. Tilaukseen lähtivät mustat Mountain Buggyn Urban Junglet kaksilla sadesuojilla (Niinpä! Mieli muuttui vielä kerran :) ),



Flexi Bath -kylpyamme

 sekä Ergo baby -rintarepun lisäosa vastasyntyneelle. Tuon rintarepun ostimme jo Suomesta pähkäillessämme, että mihin kevyeen ja vähän tilaa vievään käyttäisimme vanhenevan Stockan lahjakorttimme. Toivotaan, että tuo reppu sopii meille kaikille kolmelle ja että se pääsisi tositoimiin viimeistään lentäessämme jouluna Suomeen.


Kylläpä helpotti kun sai ostoslistaa hieman lyhyemmäksi. Lompakkokaan ei huutanut vielä hoosiannaa, sillä vanhempani halusivat ostaa viidennelle lapsenlapselleen vaunut valintamme mukaan. Rahapussia kuritettiin kylläkin aiemmin tällä viikolla, kun tämä rouva tarvitsi hieman piristystä ja osti mm. aiemmin mainitun keinutuolin, jakun Zarasta ja kaikkea pientä kivaa. :)

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kolme kuukautta VIELÄ!

Kun yhdistetään uudehko raskausoire närästys, pieni etova tunne, tunne poksahtamisesta ja kaverimme villi möyryäminen mahassa aina tuossa 20.30-23.00 välisenä aikana, niin mitä saadaan?

V: Jokseenkin kypsä raskaana oleva nainen. Tulisi jo. 
 
 
Raskaus ei todellakaan ole ollut elämäni hienointa aikaa, vaikken suuremmista raskausvaivoista olekaan (koputtaaa puuta) joutunut kärsimään. Kasvava vatsa ja takapuoli eivät tuota minulle ongelmia, vaikka selviäisinkin ilman tuota ahterin jatkuvaa levenemistä. En kyllä toisaalta koe mitään yltäkylläistä ylpeyttäkään vauvamahastani. Se vaan kuuluu niin sanotusti asiaan. Se mikä nyppii on nämä jatkuvat pikkukrempat: etominen, väsymys, takalantiokivut tai kivut rintojen ja polvien välillä ylipäätään, huimaus, hengästyminen, närästys, koko ajan lisääntyvä kömpelyys ja "taittumattomuus" jne. 
 
En yleensä ole suuri valittamisen ystävä vaan uskon, että moni asia on asenteesta kiinni. Olen yrittänyt korjata tätä asennevammaani jo jonkin aikaa ja ärsyttää niin vietävästi, kun se ei onnistu! Matkasta nauttiminen ei koskaan ole ollut vahvimpia puoliani. Mielessä on aina ollut vaan määränpää. Vaivat eivät tee tätä asennemuutosta lainkaan helpommaksi.
 
 
Tule jo lokakuun 28. ja sitä seuraavat pari viikkoa päälle!


perjantai 22. heinäkuuta 2011

3 kuukautta vielä

Toissailtana iskenyt paniikki siitä, että eihän meillä ole mitään vielä hankittuna tai mietittynä helpottui eilen IKEA-reissulla, hämmentävää kyllä :). Totesin siinä kotimatkalla salmiakkikaloja mutustellessani, että onhan tässä vielä kolme kuukautta aikaa. 

Helpotukseen vaikutti toisaalta niin päätös vaunujen ja pinniksen mallista kuin monet pienet asiat. Mieheni osallistui vihdoinkin päätöksentekoon vauvahankinnoissa ja niinpä meillä lähtee Bugikset tilaukseen. Ikeassa tekemieni tarkkojen mittausten perusteella aion puolestaan pihistää pinniksessä ja hankkia Gulliver-sängyn. Sen pitäisi mennä matalemmassa asennossa tarvittaessa saman liikkeen Malm-sänkymme sivuvaununa. Toki sängyssämme on aika leveä reuna ja se ei ole kovin ideaali sivuvaunuille ylipäätään, mutta jos tämä pinnis ei toimi sen kanssa, niin ei kyllä mikään muukaan. Sitten pitää vaan kerätä itsensä ja nousta sängystä monta kertaa yössä. Syöttämisen voisi sitten hoitaa kauan himoitsemassani Vitran Eames-keinutuolissa, johon voisi heittää päälle vielä lampaantaljan tuomaan lämpöä talviöihin.


Toisaalta myös eilen tehdyt pienet hankinnat toivat helpotusta stresssiin. Sain vihdoin ostettua ehkä kaksi vuotta ostoslistalla olleen päiväpeiton ja kaupan päälle vielä pari isoa samettityynyä. Kylläpä helpotti päästä eroon kauhtuneesta ja epäkäytännöllisestä valkoisesta (koiramme viettää päivät sängyllä, vaikkei sinne normaalisti saakaan tulla). Toivottavasti tuo harmaa säilyy siistempänä pidempään.

Petivaattet


Arvatkaapas mitkä ovat top3 väriä tällä hetkellä ja että innostuinko hieman tekemään kollaaseja Picasalla? :) Mätkästään nyt vielä yksi kuva tällä viikolla tulleesta vauvanvaattesta (muut oli mustia :) ), jotta saadaan vähän väriä tähänkin blogiin. Samalla paljastuu makuuhuoneen/lastenhuoneen tuleva tehosteväri.





keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

En mää osaa päättää!

 Bugaboon Cameleonit
vai
Mountain Buggyn Urban Junglet?

Kertaalleen tein jo päätöksen Brion Go-vaunujen ja Urban Junglen välillä. UB:t voitti, koska Briojen etupyörät on niin pienet eikä niitä voi vaihtaa. Berliinin talvi voi olla aika haastava, jos lunta sataa paljon kuten viimeisinä kahtena vuotena. Niitä kun ei sitten aurata ihan hetkeen.

Jokin aikaa sitten taustalla kummitelleet Cameleonit hyppäsivät takaisin peliin ja näin ollaan uudessa valintatilanteessa alueen kahden selvästi suosikkimallin välillä. Listataanpa plussat ja miinukset.

Bugaboot:
+ huomattavasti kevyemmät ja kapeammat (paremmat matkustettaessa ja pikkuliikkeissä)
+ ah niin kauniit
+ vauvakopan/istuimen säilytys vie vähemmän tilaa
+ 40 euroa halvemmat!
+ kulkee paremmin yhdellä kädellä, jolloin toinen käsi vapaa koiralle (täytyy testata)
+ heittoaisa

- kankaan laatu (olen nähnyt monia haalistuneita tummia bugiksia)
- talvirenkaat ei niin näppärät
- vauvakoppa alhaalla

Mountain Buggyt:
+ kulkevat varmasti niin maastossa kuin kaupungissa
+ laadukkaan oloinen kangas
+ paremmat renkaat
+ vauvakoppa oikealla korkeudella

- pituus ja paino suuremmat (ei kuitenkaan mahdottomat)
- erit. vauvakopan ulkonäkö
- säilytys vie enemmän tilaa
- istuin vain yhteen suuntaan

torstai 14. heinäkuuta 2011

Suomen suvi

Vietimme lähes kuukauden Suomessa hieman työn ja pääosin lomailun merkeissä. Olipa luksusta päästä pitkästä aikaa mökeille rapsuttelemaan, saunomaan sekä ennen kaikkea rentoutumaan ja viettämään aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Reissun aikana tuli myös oltua yhteydessä Kelaan ja hankkittua kalliita todistuksia maistraatista vauvan rekisteröimisen helpottamiseksi. Syntymään on vielä aikaa, mutta yritän saada kaikki tarvittavat paperit mahdollisimman ajoissa kasaan, jotta saamme lapsukaisen passin mahdollisimman nopeasti synnytyksen jälkeen käteen ja pääsemme näin ollen jouluksi perheen pariin ja ristiäisiä juhlimaan.

Loman päättyessä koettiin tuskan hetkiä, kun kaikki sukulaisilta saadut kestiovaipat ja vauvanvaatteet sekä kirpputoriostokset piti saada mahtumaan jo valmiiksi täydehköihin matkalaukkuihin. Olin aika tiukka sen suhteen, mitä lennätän mukanani Berliiniin, mutta ihan kiitettävästi sitä tavaraa kuitenkin kertyi. Suomalaisilta kirppiksiltä löytyy vaan niin loistokunnossa olevia vauvanvaatteita aivan loistohintaan. Ja jos kerran saa n. 20 kpl parhaimmassa imukyvyssään olevia kestovaippoja ilmaiseksi, niin pakkohan ne on ottaa! :)

Samaisella reissulla selvisi myös vauvan sukupuoli. Meillähän oli 20.6. 4D-ultra Femedassa. Kaikki oli kunnossa ja koko kokemus muutoinkin positiivinen. Kiva olla ultrattavana kerrankin omalla äidinkielellä. Kertoilen ultrasta ja siitä kuinka tuo sukupuoli pääsi lääkäriltä lipsahtamaan tarkemmin myöhemmin.

Loman aikana tuli kerrytettyä elopainoa ruhtinaallisen 2,5 kilon verran. Oli jokseenkin odotettavissa, sen verran paljon tuli vedettyä kaikenlaisia herkkuja ja erityisesti suomalaista pullaa, nam! Eiköhän painon nousu tuosta väkisinkin tasaannu arkeen paluun myötä. Painoa on tähän mennessä tullut rapiat 6 kiloa raskauden alusta. Voisi olla vähemmänkin, mutta toisaalta itseni tuntien myös paljon enemmän. :) Äidilleni on tullut jokaisen raskauden myötä 15-18 kiloa, joten vielä on pelivaraa. Näistä kaikki on tullut kuulemma vatsaan ja lähtenyt pian synnytyksen jälkeen. Tätä mantraa minä nyt siis hoen :)