Levittäessäni raskausuutisen ilosanomaa ystävä- ja tuttavapiirissäni suurin osa vastannut kysymällä, että aionko todella synnyttää Saksassa? Kyselijöille olen vastannut, ettei minulle totta puhuen ole tullut mieleenikään matkustaa Suomeen synnyttämään. Siitäkin huolimatta, että kuulun Suomen sosiaaliturvan piiriin. Tämä on aiheuttanut monissa jonkinasteista silmien pyörittelyä, ihan niin kuin olisin synnyttämässä jossakin kehitysmaassa. Yleensä jatkokysymys on ollut: Jännittääkö?
On toki totta, että Suomen terveydenhuolto- ja neuvolajärjestelmä ovat laadukkaita, mutta eivät ne todellakaan ole huonoja Saksassakaan. Vaikka välillä kaipaankin Suomen neuvolajärjestelmää, niin totuus on, että monessa asiassa Saksa on paljon pidemmällä kuin Suomi. Viimeistään sairaalavierailumme vakuutti minut hoidon laadukkuudesta. Esimerkiksi homeopatia ja akunpunktio ovat täällä paljon yleisimpiä hoitomuotoja ns. perinteisen lääketieteen rinnalla kuin Suomessa. Käyn myös yksityisellä lääkäriasemalla kuukausittain gynekologin tutkittavana. Lääkäri voisi toki olla parempi, mutta sokkona kun valitsee...
Ainoa oikeasti huono puoli tässä Saksassa synnyttämisessä on se, että joudun tekemään sen joko saksaksi tai englanniksi. Ensikertalaiselle synnytys ei ole mikään turhan selvä juttu, joten kysymysten esittäminen omalla äidinkielellä raskaassa tilanteessa olisi upea juttu, mutta eiköhän tästä näinkin selviydytä. Sairaalan henkilökunta vaikutti niin mukavalta, että tokkopa tuo tulee olemaan ongelma.
Plussapuolia onkin sitten ihan hirmuisesti. Olemme asuneet täällä kaverin syntymän aikoihin aikalailla kaksi vuotta. Minun kotini on täällä. Tulen nyytin kanssa paljon mieluummin sairaalasta omiin nurkkiini kuin vanhemmpieni tai appivanhempieni vierashuoneeseen. Odottelen myös paljon mieluummin synnytyksen käynnistymistä mieheni kanssa. Jos synnyttäisin Suomessa, joutuisin lentämään sinne aika paljon ennen synnytystä eikä mieheni voisi tietenkään töidensä takia tulla koko ajaksi mukaani. Hyvä jos pääsisi edes synnytykseen. Lähisuku matkustaa tänne lapsen syntymän jälkeen asustelemaan omaan kalustettuun asuntoon. Meillä onkin marraskuussa täällä parin viikon ajan auttavia käsiä oikein riittävästi lähellä.
Jos minua jokin tässä Suomi-Saksa -kuviossa jännittää, niin se on vauva-arki. Vanhempien, sisarusten ja lähimpien ystävien apu olisi korvaamattoman arvokasta, jotta pääsisi välillä itsekin tuulettumaan. Täällä hoitoavun saaminen lähipiiristä vaatii lentolippujen tilailua tai sitten pitää turvautua palkattuun apuun. En kuitenkaan ole tästäkään stressannut liiaksi. Kyllä sen sitten huomaa, kun oman jaksamisen rajat alkaa paukkumaan ja eiköhän apua aina löydy täälläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti