Kyllä se aina silloin tällöin turhauttaa niin pirusti odottaa esikoistaan maassa, jonka raskaudenseurannan käytäntöjä ei tunne kunnolla ja jonka kieltä ei puhu liian sujuvasti.
Täällä Saksassa valitaan kaikki niin gynekologeista (hoitavat erityisesti alkuraskauden seurannan), kätilöihin (loppuraskauden seuranta yhdessä gynen kanssa sekä tuki vauvan syntymisen jälkeen) kuin synnytyssairaalankin itse. Ei siis mitään aluejakoja tms. Valinnanvapaus on toki hieno juttu, mutta se tuo myös paljon paineita, sillä mm. lääkärien toimintatavat vaihtelevat aika lailla. Toiset mm. ultraavat ilmaiseksi joka kerta, toiset vain pakolliset kolme kertaa. On siis hirveän vaikea suomalaisena sanoa mitkä toimintatavat johtuvat systeemistä ja mitkä lääkäristä. Ulkomaalaisena hyvän gynekologin löytäminen on ollut minulle vaikeaa, sillä omasta tuttavapiiristäni ei löydy juurikaan täällä synnyttäneitä eikä näin ollen suosituksia ja kokemuksia. Yksi suomalaistutuistani synnytti onneksi :) täällä reilu vuosi sitten ja häntä olenkin piinannut kysymyksilläni aika lailla.
Mutta itse asiaan, joka tämän tunnemyrskyn aiheutti. Eilen oli taas lääkärintarkastus.
- Virtsanäyte ok
- hemoglobiini noussut 9,3:sta 9,5:en (mmol/l, viitearvo 7,5-9,6 mmol/l)
- paino sama
- verenpaine 125/70
- limakalvolta otetusta pikakokeesta selvisi ettei ole hiivatulehduksia, streptokokkia tms.
- Selkäkivut johtuvat luultavimmin jo valmiiksi notkosta selästäni ja ovat siis normaaleja lihas- ja nivelsärkyjä.
- Sisätutkimuksessa selvisi, että kohtu on kasvanut paljon ja kaikki hyvin.
- Lopuksi kyselin vielä vähän vinkkejä vitamiineista ja siitä, miten tarkastukset sovitetaan kesällä yhteen Suomen lomailujeni kanssa.
Ja sitten se olikin siinä. Unohtuiko tästä jonkin mielestä jotain? Niinkun esimerkiksi sydänäänten kuuntelu? No tämä oli lääkärin mielestä tässä vaiheessa (12+4) turhaa, koska ollaan vielä niin varhaisessa vaiheessa, että eivät ne kuitenkaan vielä kuulu vatsapeitteiden läpi. Anteeksi mitä?
Tästä suivaantuneena avauduin em. ystävälleni sydänäänten kuuntelujen lisäksi nt-ultran puuttumisesta. Lääkärini sanoi ensimmäisen ultran (8+6) yhteydessä, että Saksassa vain yli 35-vuotiaat ohjataan kyseiseen ultraan. Ystäväni oli ihmeissään ja kertoi kyllä itse käyneensä lähetteellä erikoislääkärillä kyseisessä ultrassa ja alle kolmikymppisenä, joskin omakustanteisesti. Great! Ihanaa että ei pysty luottamaan oman lääkärin sanomisiin. Ei muuta kuin pikapikaa soittamaan ystäväni suosittelemalle erikoislääkärille ja ehdin vielä saada ensi viikolle ajan (täällä otetaan nt-ultra vielä 14. raskausviikolla).
Että näin. Mitä tästä opimme? Lue vaan niitä saksalaisia vauvafoorumeja, vaikka se onkin tuskastuttavan hidasta. Ja etsi kaikki tieto itse, jopa sellainen jota et välttämättä osaa etsiä. Ensi viikolla lauon sitten tauotta kyssäreitä engl. kielisten odottavien äitien tapaamisessa.
Ugh. Raskaana oleva kärttyinen nainen on puhunut.
2 kommenttia:
En tiedä lohduttaako yhtään, mutta käsittääkseni ei ole outoa että noin varhain ei ole vielä kuunneltu sydänääniä. Itse sain kuulla ne ensimmäistä kertaa muistaakseni rv 16. Ja tosiaan sitä ennen ne ei välttämättä kuulu hyvin, joten siksi niitä ei kai kuunnella. Ehkä, kai mahdollisesti, eli varmaa tietoa tarjolla. ;) Mutta jospa saisit tästä rahtusen lohtua, että täällä Suomessakin riippuu hyvin paljon paikkakunnasta ja neuvolan terkkarista, mitä toimenpiteitä milloinkin tehdään. :)
Vastailin tähän jo pari päivää sitten, mutta hävitti pirulainen kaiken tekstin tallentaessa, enkä saanut heti kirjoitettua uudelleen..
Täällä alkaa jo tosiaan helpottaa ärsytys ja kiitokset lohdutuksen sanoistasi. Auttoi kyllä :)
Tuon sykkeen kuuntelematta jättämisen olisin varmaan sinällään kestänyt, mutta kun sain vielä kuulla samana päivänä, että olen saanut lääkäriltä virheellistä tietoa nt-ultrasta, niin keitti "vähän" yli.
En tiedä johtuuko se siitä, että oma tilanne tuntuu aina pahemmalta, mutta jotenkin luulen että kestäisin kunta/neuvolakohtaisista syistä johtuvan epätasa-arvon, joka on kieltämättä suuri vääryys ja epäkohta, paremmin kuin tämänhetkisen tilanteen. Suomen tilanteeseen en voisi itse vaikuttaa kuin muuttamalla, nyt on kokonaan mun moka, jos käyn huonolla lääkärillä ja jään jostain paitsi. Kaikkihan tietenkin johtaa lopulta juurensa siihen jatkuvaan pieneen epävarmuuteen, jota väkisinkin tuntee kun asuu uudessa maassa.
Mutta kuten sanoin, kyllä tämä tästä ja kiitos :)
Lähetä kommentti