Väsymys on raskausvaivoistani ainakin toistaiseksi hallitsevin. Perässä seuraavat menkkakivut ja etominen.
Viikonloppuisin unirytmi on jokseenkin järkevä, jos voin nukkua yhdet päikkärit ja ottaa muutenkin rennosti. Viikolla työpäivän jälkeen olen jo niin poikki, että ilta kuluu lähinnä sohvalla nuokkuen. Päivän suurin ponnistus on koiran iltalenkitys. Kahdeksan jälkeen alan jo kytätä kelloa ja miettiä onko vielä liian aikaista mennä nukkumaan. Tuntuu että elämä menee ihan ohi, kun on kokoajan liian väsynyt tekemään mitään ylimääräistä.
Töissä olen vielä onneksi jaksanut aika hyvin, eikä raskausoireet ole onneksi vaikuttaneet päiväminääni. Jos etominen ei tästä pahene niin aika helpolla olen kaiken kaikkiaan päässyt. Energistä keskiraskautta odotellessa :)
Ensi viikolla on vihdoin kauan odotettu ultra. Pelko vauvan menettämisestä nostaa aina säännöllisin aika ajoin päätään, mutta olen silti iloinnut raskaudesta enkä murehtinut pelkästään keskenmenon riskiä. Kävin viime viikonloppuna Suomessa ja kerroin raskaudesta kummillekin isovanhemmille sekä perheillemme. Kovin varovaisesti vielä. Halusin jakaa tiedon heidän kanssaan, kun kerrankin oltiin kasvotusten, mutta muille en halua salasuuttamme vielä paljastaa. Odotetaan ainakin ensimmäistä ultraa tai kenties 12. raskausviikkoa. Sitten kun ajankohta tuntuu oikealta. Perheen lisäksi raskaudestani tietää vain paras ystäväni. Hänelle kerroin uutisista heti plussattuani, sillä hän on ollut ainoa joka on tiennyt koko vauvaprojektista. Kaikki ovat ottaneet uutisen iloisesti ja innostuneesti vastaan. Omille vanhemmilleni tuleva vauva on viides lapsenlapsi ja olinkin yllättynyt kuinka paljon erityisesti isäni jaksoi asiasta innostua. Asia oli selvästi koko vierailuni ajan päällimmäisenä hänen mielessään ja hoki koko ajan kuinka hieno juttu asia on. Ja niinhän se onkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti